Tervetuloa, Vieras
Ole hyvä ja Kirjaudu tai Rekisteröidy.    Unohtuiko salasana?
Yleinen keskustelu
Siirry alas
Vastaa viestiin
Lähetä uusi aihe
Sivu: 1
Aihe: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset?
#1087
PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 2 kuukautta sitten  
Moi te kaikki joille on laitettu nämä surullisen kuuluisaksi tulleet PiP-silarit.

Itselleni laitettiin ne 2009 Tukholmalaisklinikassa, eli vuotta ennen kuin ne vedettiin pois markkinoilta. Olen leikkaustulokseen itse enemmän kuin tyytyväinen. Kävin kotikaupungissani ultraäänitutkimuksessa tämän kohun jälkeen, eikä mitään epäilyttävää löytynyt. Silarit eivät ole kovin suuret, vas. 295 cc oik. 275 cc, koska rinnat olivat jonninverran eri kokoiset. Nyt molemmat symmetriset pikku C:t, AA:sta siis suurennutin ne "normaaleiksi" naisellisen kauniiksi.

Pientä kivistystä on ollut oikeastaan koko ajan, mutta ajoittain ja sekin mennyt itsekseen ohi. Olen paljon miettinyt, voisiko kyseessä olla jokin tulehdusreaktion tapainen. Toisaalta, naisilla voi rintoja kivistellä ihan ilman silikonejakin, hormonaalisista syistä.

Uutinen vaivaa nyt sen verran mieltäni, että soitin klinikalle, mutta respan ystävällinen asiakaspalvelijatar ei osannut uutisia enempää kertoa asiasta. Hän kertoi, että sadoilla naisilla on suuri hätä nyt silareistaan, vaikkei heillä todellisuudessa ole mitään hätää kun ei ole oireitakaan. Mutta - eiväthän ne silikonit toisaalta myöskään paljoa ilmoittele etukäteen, jos ovat aikomassa revetä, räjähtää tai aiheuttaa syöpää. Toksisuutta ei hiirikokeissa ole pystytty kuitenkaan osoittamaan, eikä kudosärsytyksestäkään tietääkseni ollut selvää näyttöä. Luin läkemedelsvärketin raportin ja tutkimustulokset.

Miten te muut? Oletteko huolissanne?

Itselleni varasin ajan jo helmikuulle omalle leikanneelle kirurgilleni. Leikkaukseeni sisältyy myös kapseloitumistakuu 5 vuodeksi, joten ajattelin että nyt on aika käydä vastaanotolla. Silarien käyttöikä on MUKA koko elinikä, mutta uskon näiden kestävän korkeintaan 5-10 vuotta moitteettomina kehossani.

Niin upean näköiset, niin paljon stressiä sisällöstä...

Huoh...


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
Alicia

Reply Quote
 
#1088
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 2 kuukautta sitten  
Samaan aikaan miljoonat naiset vetävät röökiä, vaikka sen tiedetään varmasti aiheuttavan syöpää...

Eipä näytä tahtia haittaavan...


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
burn

Reply Quote
 
#1089
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 2 kuukautta sitten  
Tuo on niiin totta... Itse työskentelen lähihoitajana, nyt valmistuvana sairaanhoitajana eräässä keskussairaalassa, ja näen todella paljon potilaiden "itseaiheutettuja" eli ns. elämäntapa sairauksia lievästä oireilusta aina sinne saattohoitovaiheeseen ja omaisten hyvästelyyn saakka. On akuuttia ja kroonikkoa. Sitä jotenkin vaan "sokeutuu" sille tosiasialle, että silikonirinnat on loppujenlopuksi aika pieniriskisiä vert. tupakoinnin, alkoholin, huumeiden ja lääkeriippuvuuden yms. aiheuttamien sairauksien komplikaatioille... Tieto lisää kuitenkin tuskaa?

Ranskalaistutkimuksista ei selviä noiden syöpään sairastuneiden naisten elintapoja eikä perussairauksia, yleistilaa, sukuanamneesia ym. tekijöitä. Joten tiedä sitten sen luotettavuudesta... Mulla ikää 28 vuotta, en tupakoi, ryypiskele ja urheilen kohtuullisesti. Sairastelen harvakseltaan perusflunssia. Veriarvot on olleet normaalit, vastikään otettu kaikki mahdollinen. Kai tämä on vain tällaista itsensä psyykkaamista, ettei ole mitään hätää, kun ei ympärillä ole ystäviä jotka olisivat saman leikkauksen läpikäyneet...


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
Alicia

Reply Quote
 
#1091
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 2 kuukautta sitten  
Onpas kuollut keskustelupalsta... Anyone?


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
Alicia

Reply Quote
 
#1092
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 2 kuukautta sitten  
www.ohtuleht.ee/457213

Vähän faktaa vironkielen taitoisille.


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
pip

Reply Quote
 
#1093
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 2 kuukautta sitten  
Alicia kirjoitti:
Onpas kuollut keskustelupalsta... Anyone?

Suomessa laitettu noin 7 henkilölle nuo implantit, joten ei täällä varmaankaan monella ole kokemusta.


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
Leidi

Reply Quote
 
#1096
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 1 kuukausi, 4 viikkoa sitten  
Leidi kirjoitti:
Alicia kirjoitti:
Onpas kuollut keskustelupalsta... Anyone?

Suomessa laitettu noin 7 henkilölle nuo implantit, joten ei täällä varmaankaan monella ole kokemusta.


..kunnes selviää että niitä ovat yleiskirurgit laittaneet vastoin potilaan tietämystä..


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
lumipalloefekti

Reply Quote
 
#1098
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten  
The German Federal Institute for Drugs and Medical Devices BfArM just
informed that the breast implants PIP and M implants, marketed by
the Dutch company Rofil Medical, are identical. Obviously PIP implants
were "rebranded" and sold under the name M implants. There was a
warning sent throughout Europe to stop the use of Rofil Medical M
implants on June 24th, 2010.

We were informed by a plastic surgeon from Finland yesterday, that he
explanted an M implant, that was recently inserted in a country in his
neighbourhood.Rofil Medical has filed bankruptcy already in 2009. All
the warnings that have been issued for PIP implants apply to M
implants as well.

(IPRAS)


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
olkaapa varovaisia

Reply Quote
 
#1099
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten  
www.thelook.fi/rintojen_suurennus.html

Lainaus:

"Klinikallamme on valitavanasi maailman tunnetuimmat ja laadukkaimmat implantit Inamed(Mc ghon), Mentor, Eurosilikon ja Rofil. Nykyään käytetään kahta tyyppiä rintaproteesia, pyöreä malli ja nykyään suosion voittanut pisaramalli näin sanottu anatominen proteesi"


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
rofil

Reply Quote
 
#1104
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten  
Kyllä tämä valitettavan vakava juttu on, ja pahenee vielä www.facebook.com/sertifiointi


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
A

Reply Quote
 
#1107
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten  
rofil kirjoitti:
www.thelook.fi/rintojen_suurennus.html

Lainaus:

"Klinikallamme on valitavanasi maailman tunnetuimmat ja laadukkaimmat implantit Inamed(Mc ghon), Mentor, Eurosilikon ja Rofil. Nykyään käytetään kahta tyyppiä rintaproteesia, pyöreä malli ja nykyään suosion voittanut pisaramalli näin sanottu anatominen proteesi"


eli siis Rofil on tää joka on tehny pip- ja m- implantteja? jos tuosta edellisestä eng. kielisestä tekstistä lukee?? jos on esim. menthor merkkiset silikonit, ne ei oo kyseessä?


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
ei mikään älykkö

Reply Quote
 
#1160
Vs: PiP-silikonien komplikaatiot ja korvaukset? 3 päivää, 1 tuntia sitten  
Apua! Olen vasta saannu tietoa noista Pip implanteisa. Olen itte kotoisin Viirosta ja oli mahdolisus suurenta rinnat sielä. Mutta päätin maksa paljon ennemän ja valitin yks klinikka Suomessa turvalisyys syystä! Ja miten kävi nyt! Olenko mä noista 14 naisista kenelle on laitettu Suomessa Pip implantit? Leikaus oli 20,02,2010. Mitäs pitä tehdä?


Kirjoita koodi roskapostin estämiseksi   
Huom: vaikkakin koodi- ja hymiö-painikkeet eivät näy, niin ne ovat silti käytettävissä.
Pip Suomessa!

Reply Quote
 
Siirry ylös
Vastaa viestiin
Lähetä uusi aihe
Sivu: 1

SILIKONIT.INFO

Tällä hetkellä emme vaadi sisäänkirjautumista tai rekisteröitymistä keskustelupalstalle, joten voit vapaasti kommentoida foorumilla vaikka nimimerkillä. Rekisteröitymällä, saat kuitenkin käyttöösi paljon lisäominaisuuksia. Mainostus kielletty. Asiattomat viestit poistetaan.


Jos haluat mainostaa tällä palstalla, otathan yhteyttä ylläpitoon posti@silikonit.info